Mittaaminen

Mittaathan koirasi aina huolella ennen tilauksen tekemistä. Mariseva mittatilaustuotteilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta, joten kiinnitäthän erityistä huomiota oikeiden mittojen ottamiseen. Mikäli olet epävarma koirasi mittaamisesta, niin ota rohkeasti yhteyttä ja saat apua!

Mittaus - Puolikuristavat pannat

Puolikuristavia pantoja (mukaan lukien martingaalipannat) varten tarvitsee aina kaksi mittaa: Minkä kokoinen pannan tulisi olla kireimmillään ja minkä kokoinen löysimmillään. Oikein mitoitettu puolikuristava panta on kireimmillään kaulan kapeimmassa kohdassa napakka, joilloinka koira ei saa vedettyä päätä siitä läpi ja löysimillään on sen kokoinen, että sen saa nätisti pujotettua pään yli. 

Pannan koko kireimmillään mitataan koiran kaulan kapeimmasta kohdasta, suurimalla osalla koirista heti korvien ja kallon takaa. Mittanauha tulisi laittaa tämän kohdan ympäri napakasti, mutta kuitenkaan kuristamatta. Erityisesti pidempikarvaisen koiran kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei mittaus jää liian väljäksi karvan takia.

Pannan koko löysimmillään on taas hieman enemmän käyttäjän mieltymyksestä kiinni. Pääsääntöisesti sopiva mitta on koiran pään ympärys leveimmästä kohdasta + muutama senttimetri, mutta tähän vaikuttaa moni tekijä: Esimerkiksi hyvin karvaisilla koirilla pannassa oleva extra väljyys on yleensä toivottavaa, kun taas esimerkiksi matalilla koirilla ylimääräiset senttimetrit kiristyvässä osassa on vaan tiellä. Lisäksi jotkut omistajat haluavat pannan olevan mahdollisimman helppo riisua pelkällä yhdellä kädellä ja toiset taas toivovat pannan olevan mahdollisimman tyköistuva. Helpoiten sopivan koon saa tarkistettua kokeilemalla mittanauhan tai esimerkiksi narun kanssa minkä kokoisena lenkkinä se koiran pään yli parhaiten pujahtaa. Mikäli käytössä on jo sopivan kokoinen puolikuristava panta, voi myös tästä tarkistaa minkä kokoinen panta on löysimmillään.

Mittaus - Solkipannat

Solkipannassa sopiva koko riippuu täysin pannan käyttötarkoituksesta sekä koirasta. Pääsääntöisesti aikuisella koiralla sopiva koko on sellainen, missä kaulan ympärys siitä kohtaa missä pantaa yleensä käytetään osuisi solkipannan säätövaran puoliväliin. Kasvavalla koiralla taas sen hetkinen kaulanympärys kannattaa asettaa solkipannan kireimmälle säädölle, jolloinka pantaan jää reilusti kasvuvaraa. Solkipantaan on mahdollista saada ihan reilusti säätövaraa ja suositeltavaa olisi valita pantaan aina vähintään 10cm säätövara. Tällöin pantaan yleensä jää hyvin pelivaraa ja sen saa säädettyä sopivan kokoiseksi aina tilanteesta riippuen.